|
PUUTARHAPERINNEKESKUS-HANKE
Turun seutukunnalla toimivat puutarhajärjestöt haluavat tallentaa vanhaa puutarha-alan perinnettä.
Tätä varten he ovat sopineet Varsinais-Suomen maaseutuoppilaitoksen kanssa, että laitoksen
tiloihin kootaan vanhaa esineistöä ja dokumentteja yleisölle esiteltäväksi, tutkijoiden käytettäväksi
ja opetuksen tueksi. Näkyvimpänä toimena on näyttelyn luominen Tuorlan kartanon vanhaan
viljamakasiiniin, jonka oppilaitos on luovuttanut järjestöjen ja oppilaitoksen muodostaman
museotoimikunnan käyttöön. Järjestöjen ja oppilaitoksen kanssa on sovittu myös, että esineistöä ja
dokumentteja voidaan varastoida oppilaitoksen erilaisiin tiloihin.
Yhteistyössä mukana oleva Lounais-Suomen Puutarhayhdistys ry on päättänyt edistää perinteen
tallentamista ja hyödyntämistä hankkeen avulla. Lounais-Suomen
Puutarhayhdistys on nimennyt hankkeen ohjausryhmäksi aiemmin nimetyn
museotoimikunnan täydennettynä hankevastaavalla ja Varsin Hyvä ry:n sekä Varsinais-Suomen TE-keskuksen edustajilla. Hankevastaavaksi järjestö on nimennyt Hortonomi Juhani Piiraisen.
Lataa esite hankkeesta (pdf 101 kt)
|

|
UUTISIA:
Puutarhaperinnekeskushanke päättyy. Vasta perustettu Lounais-Suomen puutarhaperinneyhdistys ry. jatkaa hankkeen aikana aloitettua työtä.
TAPAHTUMIA
Sivujen linkkejä päivitetty 17.12.2010
Uutis- ja tapahtuma-arkisto
|